Valepoliisi-ilmiö jatkuu edelleenkin

Poliisi haluaa muistuttaa kansalaisia käynnissä olevasta valepoliisi-ilmiöstä. Ilmiö on jatkunut jo pidemmän aikaa ja tapauksia on tullut ilmi edelleen tänäkin vuonna. Rikokset ovat kohdistuneet pääasiassa vanhempaan väestöön. Onkin tärkeää muistaa, että pankkikortti- ja verkkopankkitunnuksia ei pidä antaa kenenkään sivullisen haltuun.

Poliisilla on syytä epäillä, että toiminta on järjestäytynyttä ja mahdollisesti tekijöitä oleskelee muissa maissa kuin Suomessa. Poliisilla on myös ollut onnistumisia rikollisuuden paljastamiseksi, mutta edelleen yrityksiä tai onnistuneita tekoja ilmenee.

Ilmiöstä tekee äärimmäisen vastenmielisen se, että teot kohdistuvat vanhempaan väestöön. Olisikin edelleen ensiarvoisen tärkeää, että omaiset muistaisivat muistuttaa vanhuksia ilmiöstä ja mahdollisesti opastamaan heitä toimimaan oikein tällaisessa tilanteessa.

Ainostaan ripeällä toiminnalla voidaan minimoida vahinkoja, mitkä liittyvät onnistuneisiin tekoihin. Jos rikolliset onnistuvat saamaan uhreilta varoja omille tileilleen, nostetaan ne käteisenä tileiltä ja sen jälkeen varojen palauttaminen on käytännössä lähes mahdotonta.

Poliisi ei edelleenkään kysy kansalaisilta mitään pankkiasiointiin liittyviä salasanoja tai verkkopankkitunnuksia. Mikäli tällaisia kyselyjä esitetään poliisin tai toimijan nimissä, on kyseessä rikollinen teko.

Aina kannattaa sopia vaikkapa tapaaminen poliisin toimipisteeseen, mikä varmasti onnistuu, jos soittajana on oikea poliisi.

Kaiken kaikkiaan kaikenlaisessa kaupankäynnissä yksityisten välillä, varsinkin internetissä tapahtuvassa kaupassa, on syytä olla erittäin varovainen. Rahojen luovuttamista ennen kaupan kohteen saamista ostajan haltuun on vältettävä. Mikäli rahat luovutetaan etukäteen ja myyjä on toiminut petollisessa mielessä, ei rahojen takaisin saaminen onnistu käytännössä näissäkään tapauksissa.

Pitää aina muistaa, että rahojen luovutuksessa etukäteen, ostaja ottaa tietoisen riskin. Käytännössä kukaan ei saa mitään asiaa huomattavasti halvemmalla kuin tuotteen keskimääräinen hinta on normaalisti.

Kaikenlaisessa edellä kuvatussa toiminnassa täytyy myös muistaa oma vastuunsa, että tällaista rikollisuutta pystytään estämään.

Hämeen poliisilaitoksessa kirjattiin vuonna 2017 kaikkiaan 105 kappaletta virkavallan anastus nimikkeellä rikosilmoituksia, missä petoksella on joko yritetty saada rahaa, tai sitten teko on onnistunut. Vastaavien rikosilmoitusten määrä tämän vuoden alusta on ollut viisi kappaletta.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?
Monet artikkeleistamme ovat vain rekisteröityneille lukijoille. Luo tunnukset, niin pääset lukemaan enemmän. Rekisteröityminen on helppoa ja maksutonta.