Kaksi Hausjärven metsähaudan vainajista tunnistettu

Hausjärvi, metsähauta

Hausjärven Hikiän metsähaudan vainajat haudataan keväällä.

Hausjärven Hikiältä löytyi viime keväänä metsähauta. Siinä lepäsi neljä todennäköisesti sisällissodan aikana teloitettua nuorukaista.

Vainajista kaksi on tunnistettu DNA-tutkimusten avulla. Heistä toinen on 24-vuotiaana kuollut Karl Ivar Stenroos ja toinen 15-vuotiaana kuollut Niilo Johannes Lindqvist.

Luututkimusten perusteella nuoret miehet teloitettiin ampumalla. Tapahtumien epäillään liittyvän Hausjärvestä käytyihin taisteluihin.

Ampujat olivat mahdollisesti saksalaisia sotilaita, jotka mielsivät nuorukaisten kuuluneen punaisten joukkoihin.

Keskusrikospoliisi on järjestelemässä vainajien hautausta yhdessä omaisten ja Hausjärven seurakunnan kanssa. Vainajista kolme haudataan Hausjärven hautausmaalle ja Karl Ivar Stenroos Hyvinkäälle samaan hautaan vaimonsa kanssa.

Metsähauta löytyi hiekkakuoppasurmien tutkinnan yhteydessä

Hausjärven hautakumpu löytyi Hausjärven hiekkakuoppasurmina tunnetun jutun tutkinnan yhteydessä. Asiasta lähetettiin viime keväänä yleisövihje. Ristillä merkitty hautakumpu oli muutaman kilometrin päässä 1990-luvun alussa murhatun Tuula Lukkarisen ruumiin löytöpaikasta. Henkirikos on yhä ratkaisematta.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?
Monet artikkeleistamme ovat vain rekisteröityneille lukijoille. Luo tunnukset, niin pääset lukemaan enemmän. Rekisteröityminen on helppoa ja maksutonta.