Vesiensuojeluun kymppitonni tukea – ”Vanajaveden alueella lukuisia tarmokkaita toimijoita”

Lumme, järvi

Vanajavesisäätiö on jakanut avustuksia omaehtoiseen vesiensuojelutyöhön.

Eniten rahaa haettiin ja myönnettiin vesikasvien niittoon. Avustuksilla tuettiin myös vedenkorkeuden ennallistamishanketta, laskeutusaltaiden tyhjentämistä, fosforia saostavan kemikaalin hankintaa, roskien keräystalkoita, maisemanhoitoa, järven tilan seurantaa ja koekalastusverkkojen uusimista.

”Vanajaveden alueella on lukuisia tarmokkaita toimijoita, jotka tekevät kunnostuksia ja muita järvien hoitotoimia. Monet tällaiset yhdistykset toimivat pienellä budjetilla. Avustuksien ansiosta nekin voivat tehdä tärkeitä hankintoja ja saada paljon aikaan. Vaikka jaetut avustussummat ovat pieniä, ne edistävät vesienhoitoa tehokkaasti”, kertoo Vanajavesisäätiön hallituksen puheenjohtaja Pekka Järvinen.

Avustuksia myönnettiin yhteensä 10 000 euroa. Saajina on 22 eri tahoa. Joukossa on sekä yhdistyksiä että yksityishenkilöitä.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?
Monet artikkeleistamme ovat vain rekisteröityneille lukijoille. Luo tunnukset, niin pääset lukemaan enemmän. Rekisteröityminen on helppoa ja maksutonta.