Poika ajeli huumepäissä Riihimäellä – Kilvetön mopo oli viritetty kevariksi

Huumeet olivat mukana useammassa tapauksessa, joita poliisi selvitteli liikenteessä keskiviikkona.

Riihimäellä myöhään illalla 17-vuotias poika ajeli mopolla, josta poliisi oli aiemmin poistanut kilvet. Asiaa selviteltäessä ilmeni, että mopo oli piristetty kevytmoottoripyöräksi. Pojalle tehty huumepikatesti oli positiivinen ja hänen hallustaan löytyi vähäinen määrä huumeeksi epäiltyä ainetta. Verikokeen jälkeen tapahtuneesta ilmoitettiin sosiaaliviranomaisille ja äidille. Poika toimitettiin takaisin sijaishuoltopaikkaansa, josta hän oli poistunut luvatta.

Aiemmin illalla Riihimäen keskustassa noin 50-vuotias nainen törmäsi henkilöautolla valopylvääseen ja poistui paikalta. Partio tavoitti naisen tämän kotiosoitteesta. Hän puhalsi törkeän rattijuopumuksen ylittävät lukemat. Verikokeen jälkeen nainen määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon ja otettiin kiinni Hämeenlinnan poliisiasemalle.

Hämeenlinnassa Rengossa suistui keskiviikkona puolenpäivän aikaan henkilöauto tieltä. Nelikymppisen miehen kertomukset tapahtuneesta olivat sekavia. Huumepikatesti oli positiivinen. Kuljettaja jäi verikokeiden jälkeen Hämeenlinnaan sairaalaan tutkimuksiin ulosajossa saamiensa lievien vammojen vuoksi.

Aamulla Riihimäen keskustassa voimakkaasti kiihdyttänyt auto oli ajettu pysäköintialueelle parkkiin. Autosta löytyi noin 30-vuotias mies nukkumasta. Hän puhalsi törkeän rattijuopumuksen ylittävät lukemat. Riihimäen sairaalassa otetun verikokeen jälkeen mies otettiin kiinni Hämeenlinnan poliisiasemalle ja hänen ajokorttinsa päätyi poliisin haltuun.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?
Monet artikkeleistamme ovat vain rekisteröityneille lukijoille. Luo tunnukset, niin pääset lukemaan enemmän. Rekisteröityminen on helppoa ja maksutonta.