Juhannuksena sataa ja tuulee – Kokkoja saanee polttaa

Kokko

Ilmatieteen laitoksen mukaan juhannusta vietetään monin paikoin sateisessa ja osin tuulisessa säässä.

Voimakas matalapaine saapuu juhannusaatoksi etelästä. Siihen liittyvä sadealue leviää jo perjantain vastaisena yönä suureen osaan maata. Jatkuvien sateiden jälkipuolella sää on osin poutaisempaa ja aurinkoisempaa, mutta sade- tai ukkoskuuroja esiintyy yhä paikoin. Vettä kertyy yleisesti 10–20 millimetriä, paikoin jopa 30–50 millimetriä.

”Maa-alueilla tuuli voi puuskissa olla kovaa ja aiheuttaa yksittäisiä vahinkoja”, sanoo päivystävä meteorologi Henri Nyman Ilmatieteen laitokselta.

Juhannusaaton lämpötila on poutaisilla alueilla 15–19 astetta, mutta sateessa jäädään 10 asteen tuntumaan. Juhannusyönä lämpötila on koko maassa noin 10 astetta tai vähän sen alapuolella.

Juhannuspäiväksi matalapaine sateineen siirtyy pohjoiseen, mutta edelleen etelässäkin voi esiintyä sade- tai ukkoskuuroja. Tuulet heikkenevät aatosta. Päivälämpötila on suuressa osassa maata 15 asteen vaiheilla.

Sunnuntaina sää on näillä näkymin poutaista ja osin aurinkoista suuressa maata. Lämpötilat kohoavat hieman. Sadekuurojen mahdollisuutta ei voida kuitenkaan tässä vaiheessa sulkea kokonaan pois.

Viime päivien sateiden myötä metsäpalovaroitus on poistunut suuresta osasta maata. Ilmatieteen laitokselta ennakoidaan, että tulevien sateiden myötä juhannuskokkoja voidaan todennäköisesti polttaa koko maassa. Kulloinkin voimassa olevat varoitukset voi tarkastaa täältä.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?
Monet artikkeleistamme ovat vain rekisteröityneille lukijoille. Luo tunnukset, niin pääset lukemaan enemmän. Rekisteröityminen on helppoa ja maksutonta.