Asiakkaiden ääni kuuluu Kanta-Hämeen sairaanhoitopiirissä

Lääkäri , stetoskooppi

Kanta-Hämeen sairaanhoitopiiri hakee jäseniä uudistuvaan asiakasraatiin. Kaksivuotinen kausi alkaa ensi vuoden alusta.

”Haemme kymmentä innostuvaa, kehittämismyönteistä ja tulevaisuuteen katsovaa, ihan tavallista ihmistä, joiden toivotaan edustavan tasapuolisesti koko maakuntaa niin alueellisesti kuin ikä- ja sukupuoliryhmiltään”, kertoo asiakaspalvelun eristyisasiantuntija Sanna Mäkynen.

Asiasraadilla on kasvokkain noin neljä tapaamista vuodessa. Lisäksi työskennellään helppokäyttöisen digitaalisen alustan kautta.

”Tavoitteena on hahmottaa palveluidemme kehittämistarpeita ja ideoita ratkaisuja ongelmakohtiin, testata ja arvioida palvelujamme ja välittää tietoa. Hakusessa on yksinkertaisesti asiakkaan ääni”, kertoo hallintoylijohtaja Kirsi Leino. Hän toimii asiakasraadin puheenjohtajana.

Kanta-Hämeen sairaanhoitopiirissä asiakasraati aloitti toimintansa vuonna 2014.

Asiakasraatilaisten haku on auki 8.-29. lokakuuta. Hakemukseen riittää hakijan nimi sekä yhteystiedot ja tiivis perustelu, miksi haluaa mukaan asiakasraadin toimintaan. Hakemukset lähetetään sähköpostilla osoitteeseen kirjaamo(at)khshp.fi tai postitse osoitteeseen Kanta-Hämeen keskussairaala/kirjaamo, Ahvenistontie 20 13530 Hämeenlinna.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?
Monet artikkeleistamme ovat vain rekisteröityneille lukijoille. Luo tunnukset, niin pääset lukemaan enemmän. Rekisteröityminen on helppoa ja maksutonta.

Leave a Reply

XHTML: You can use these tags: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>